Tervetuloa!

Tervetuloa matkaan mukaan lukemaan blogiani, johon kirjaan työni ja kokemukseni tuomia ajatuksia. Tarkoituksenani on jatkossa myös antaa tietoa kosmetiikan raaka-aineista sekä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin vaikuttavista asioista.
Kirjoitan blogiani työni ja asiakaspalveluni lomassa, joten tulen kirjaamaan ajatuksiani varmastikin säännöllisen epäsäännöllisesti. Toivottavasti löydät matkalta uusiakin ajatuksia!

tiistai 20. elokuuta 2013

Kosmetologin blogin uusi, kaunis elämä

Hei vaan!

Olen aloittanut blogin pitämisen lähes neljä vuotta sitten, ja reilu kolme vuotta sitten siirsin sen tänne Bloggeriin. Valitettavasti olen näiden kolmen vuoden aikana joutunut jättämään tämän kirjoittamisen täällä väliin, sillä ihanan työni ja yritykseni lisäksi elämässäni on ollut paljon, paljon asioita. Joskus vain käy näin, että jostakin, itselleenkin tärkeästä, asiasta joutuu luopumaan. Onneksi tämä luopuminen ei ollut lopullista!


Ihana, lämmin ja aurinkoinen kesä on hellinyt meitä tänä vuonna. Vieläkin saamme nauttia valoisista aamuista, kirkkaista päivistä ja lempeistä ilmoista. Luonto on ollut ja on todella kaunis. Kauneutta olen tullut pohtineeksi hiukan enempikin. Sanonta sanoo, että " Kauneus on katsojan silmissä". Itse ymmärrän tämän sanonnan niin, että hän joka katsoo toista, päättää onko katsottava kaunis. Mutta kuka oikeastaan määrittelee onko joku henkilö kaunis? Sinä itse vai kaikki muut?

Kauneudesta löytyy kyllä määritelmiäkin, ja tutkimuksiakin on ymmärtääkseni tehty. Tutkimuksissa muistaakseni etsittiin mm. kasvonpiirteistä yhtäläisyyksiä niiden ihmisten osalta, joita tutkittavat pitivät kauniina. Tai se tutkimus, josta todettiin, että kauniina pidettyjä ihmisiä pidetään kauniina vaikka he kävelisivät ympäriinsä "ruttunaamoina" tai vihaisen oloisina. Mutta onko se oikeasti kaunista, jos ihminen olisi kuinka hyvähipiäinen tai kaartuvaripsinen tahansa, jos hän ei juurikaan hymyile tai katsoo kanssaihmisiään pääsääntöisesti vihaisesti? Minusta kaunis ihminen voi olla iholtaan jo hyvinkin ryppyinen tai vartaloltaan vähemmän mallin muotoinen. Silloin kauneus jollakin tavoin kumpuaa ihmisestä itsestään. Siitä kuinka hän hyväksyy itsensä. Tai siitä kuinka kantaa päätään tai vartaloaan. Tai kuinka silmät tuikkivat hyvää oloa. Toki hyvin istuvilla vaatteilla, meikeillä, ripsien pidennyksillä ja huolellisesti kammatuilla hiuksilla voidaan saada aikaan kaunista. Mutta jos ihminen ei TUNNE oloaan edelleenkään hyväksi, niin voivatko muutkaan pitää häntä kauniina?

No, olipa hyvä mainospuhe yrittäjä-kosmetologilta ;)
En sano, etteivätkö kauniit vaatteet ja nätti meikki ole osa sitä, että voimme itse tuntea olevamme kauniita. Osoittain siksi itsekin laittaudun ja toisaalta haluan opettaa muitakin meikkaamaan ja huolehtimaan itsestään. Mutta minulle on enemmän ehkä kyse siitä, että haluan myös ulospäin näyttää kuinka kauniina itseäni pidän. Ja minulle itselleni kauneus on sitä, että arvostan itseäni niin paljon, että pidän huolta mieleni sekä kehoni tasapainosta huolehtimalla itsestäni. Toki tässäkin asiassa on petraamista paljonkin, mutta eri elämänvaiheessa voi näyttää erilailla kauniilta. Tärkeää on katsoa itseään hyväksyvästi ja lempeästi sekä oikeasti uskoa olevansa kaunis. Koska oikeastaan me kaikki olemme kauniita. Mene siis juuri nyt peilin eteen. Katso itseäsi lempeästi syvälle silmiisi. Juuri niin kuin rakastava ihminen voi toiselle tehdä. Hymyile. Ja sano itsellesi "OLEN KAUNIS". Tee se vaikka ensin kuiskaten, jos sinua ujostuttaa. Ja sitten jo kuuluvammin. Tee näin ainakin kerran päivässä- ja muista hymyillä. Usko mitä sanot, sillä SINÄ TODELLAKIN OLET KAUNIS!

Tästä alkoi siis blogini uusi elämä. Uudella, kauniilla ulkoasulla, ja uusilla teksteillä. Seuraavalla kerralla sitten ehkäpä painavampaa ammatillista asiaa. Lopuksi pari, kepeää, linkkiä kauneuteen liittyen:

http://www.avatv.fi/kauneusjahyvinvointi/artikkeli.shtml/symmetriset-kasvonpiirteet-ovat-merkki-itsekkyydesta/2011/08/1374732

http://yle.fi/uutiset/tutkimus_kaunis_on_kaunis_naama_nutturallakin/6533299









lauantai 10. huhtikuuta 2010

Vinkkejä aurinkoon

* Käytä ihosi suojaamiseen vaatteiden lisäksi aurinkovoiteita, joissa suoja-aineet ovat ns. fysikaalisia suoja-aineita. Niiden ei ole todettu aiheuttavan herkkyysreaktioita.
* Levitä tuotetta runsaasti kaikkialle vähintään 30-45min. ennen uloslähtöä. Muista arat paikat kuten nenä, korvat olkapäät, jalkaterät yms.
* Lisää tuotetta vähintään 2 tunnin välein. Erityisesti uimisen, hikoilun, ja pyyhekuivaamisen jälkeen.
* Jos ihollasi on taipuvaisuus akneen tai aurinkoihottumaan, valitse kevyt esim. geelipohjainen tuote.
* Jos ihosi ärtyy helposti aurinkotuotteista, kokeile vesiliukoista aurinkotuotetta. Muista ettei se suojaa uimisen aikana niin hyvin kuin vedenkestävät.
* Muista pestä illalla kasvot ja kaula puhdistusemulsiolla sekä muut alueet vartalon pesuun tarkoitetulla tuotteella. Käytä myös ns. after sun –tuotteita sekä hyvin kosteuttavaa voidetta.
* Huomioi, että tietyt lääkkeet, kasvit tai esim. jotkut kosmetiikan hajusteet voivat voimistaa auringon vaikutuksia!
* Jos tuotteiden viidakko tuntuu liian vihreältä, kysy rohkeasti apua kosmetologilta. Kosmetologi on ihonhoidon sekä tuotteiden asiantuntija. Hän auttaa löytämään juuri Sinun ihosi tarpeisiin sopivat aurinkotuotteet.

Auringon hehkua ihollesi


Aurinko toimii osana D-vitamiinin muodostusta, parantaa joitakin ihosairauksia ja vaikuttaa mielialaan positiivisesti. Auringonvalon paljastava vaikutus antaa hehkua väreille, ja näyttää armottomasti pienetkin pölyhiukkaset kodin pinnoilla. Sen lämmittävät säteet tuntuvat jo aikaisin keväällä lämpönä iholla, ja toisinaan paahtavassa kuumuudessa ne tuntuvat jopa polttavilta. Auringon aiheuttamaa ihon ruskettumista on jo pitkään pidetty kauniin ihon merkkinä, vaikka kyse onkin ihon mekanismista suojautua aurinkoa vastaan.
Auringon ultraviolettisäteiden vaikutuksia ihoon tutkitaan runsaasti. UVB- säteiden tiedetään aiheuttavan ihon palamista ja siksi aurinkovoiteissa on jo pitkään käytetty näitä säteitä torjuvia suoja-aineita. Pitkäaaltoiset UVA- säteet tunkeutuvat syvemmälle ihoon jopa ikkunalasin läpi, ja aiheuttavat ihon ennenaikaista vanhenemista sekä kimmoisuuden vähenemistä. Myös näiden säteiden vaikutusta pyritään vähentämään ns. laajakirjoisilla voiteilla. UVA- säde ruskettaa jo olemassa olevaa pigmenttiä, ja siksi solarium ei anna iholle suojaa esim. ennen etelänmatkaa.

Aurinkovoiteissa käytetään sekä kemiallisia että fysikaalisia suoja-aineita. Kemialliset suoja-aineet imeytyvät ihoon ja ne suodattavat säteiden haitalliset vaikutukset ihossa (mm. bentsofenonit, kanelijohdannaiset, salisylaatit). Fysikaaliset suoja-aineet muodostavat ihon pinnalle esteen ja estävät säteiden pääsyn ihoon (sinkki- ja titaanioksidit). Voiteet voivat sisältää näiden aineiden lisäksi myös vitamiineja, kasviöljyjä ja muita ihoa hoitavia raaka-aineita mahdollisten säilöntäaineiden, hajusteiden sekä apuaineiden lisäksi. Markkinoilla on myös hajusteettomia tuotteita.
Ihon sietokyky auringon haittavaikutuksille on yksilöllinen. Siihen vaikuttavat mm. ihotyyppi, säteilyn voimakkuus sekä muut ympäristötekijät. Tärkeimpiä suojautumiskeinoja liialliselle auringolle ovat vaatesuoja, auringon välttäminen klo 11-15 sekä varjo. Auringonsäteiden heijastavuus tulee huomioida sekä kevään hangilla, vedessä että varjossa. Kun käytetään lisäksi aurinkovoiteita, valitaan kullekin perheenjäsenelle oikeankokoisilla suojakertoimilla varustettu tuote. Vauvat tulisi pitää varjossa, ja alle 3 vuotiaat suojata ensisijaisesti vaatetuksella. Tuotteet täytyy säilyttää huoneenlämmössä, ja lentokoneessakin pakata käsimatkatavaroihin jäätymisen estämiseksi. Kun tuote on käytetty loppuun yhden aurinkokauden aikana, sitä on todennäköisesti käytetty riittävästi.

Jos kärsit ylipigmentaatiosta ,ns. ”maksaläiskistä”, suojaa ihosi mahdollisimman korkeilla suojakertoimilla jo ensimmäisistä aurinkoisista talvipäivistä lähtien, jotta säteet eivät pääse tummentamaan pigmenttiä. Tummentumiseen riittää jo pienikin määrä aurinkoa, joten käytä aurinkovoiteita tarvittavilla alueilla jatkuvasti. Vitiligo tulee myös suojata hyvin, jottei iho pääse palamaan.

Väriä iholle voi saada auringon sijasta myös itseruskettavasta tuotteesta. Sen väri ei suojaa kuitenkaan ihoa palamiselta! Meikkivoiteilla tai aurinkopuutereilla voit tasoittaa auringon aiheuttamia värivirheitä, ja ne myös antavat lisäsuojaa auringonsäteiltä. Auringossa ulkoilu on piristävää ja virkistävää, ja D-vitamiinin muodostukseen tiettävästi riittää 15-20 min. altistus pari kertaa viikossa. Nautitaan auringon suotuisista vaikutuksista kohtuudella, muistetaan suojata silmät aurinkolaseilla ja juoda vettä runsaasti!

torstai 8. huhtikuuta 2010

Kosmetologin blogi on muuttanut


Kosmetologin blogi on nyt siirtynyt omille blogisivuilleen, ja se löytyy täältä. Oikeat blogisivut mahdollistavat sujuvan käytön, kävijöiden kommentit sekä muun asiaankuuluvan toiminnon. Paljon on siis vielä opittavaa, mutta eiköhän tässäkin työ tekijäänsä opeta. :)

Tarkoituksena on kirjata aika ajoin ajatuksiani ihonhoidosta, kauneudesta, kosmetiikasta ja hyvinvoinnista. Blogista löytyy myös kaikki kivat tapahtumat, joissa saan olla mukana.Vielä en tiedä mihin kaikkeen voin tällä vaikuttaa tai mihin tämä johtaa. Sillä sanotaanhan sitä niin, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Toivon, että seuraat matkallani mukana.


Edellinen teksti , joka oli julkaistu kirjoittajan kotisivuilla, löytyy myös tästä:

07.04.2010
Katsoin viime viikolla mielenkiintoisen ohjelman YLEltä:   Prisma- Myrkyttynyt kehomme.
Ohjelmassa tutkittiin sitä kuinka elinympäristöömme vapautuu myrkkyjä aivan päivittäisessä käytössä olevista tavaroista sekä siitä kuinka osa näistä kemikaaleista kertyy elimistöömme. Valitettavasti näitä myrkkyjä kulkeutuu myös odottavien äitien sikiöihin, jolloin niiden vaikutus saattaa olla jopa geeneihimme vaikuttava! Asia on minusta tyrmäävää kuultavaa. Itse olen jo useamman vuoden tehnyt valintojani, jotta lähimmäiseni ja minä saamme elää hiukan puhtaammassa maailmassa. Yksi valintani on käyttää kosmetiikkaa, joka sisältää vain kehollemme turvallisia raaka-aineita.